Vanhat farkut ovat vallanneet varastoni.
Nyt niitä piti alkaa silppuamaan ja työstämään uusiksi.
Ensimmäisenä syntyi pieni matto terassin ovelle, 50x65cm.
Idea tuli Pinterestin jeans-sivuilta. Siellä oli oikein iso matto.
Tämä näyttää varmaan kivalta mustalla lattialla kun pääsee kotiinsa.
Matto syntyi 12 vyötäröstä, taskuniitit väistäen.
Ratkoin lenkit pois ja jos merkki oli kovin paksu niin sen myös.
Muutamia merkkejä käytin jatkeen päällä.
Otin pohjakankaaksi ohuehkoa puuvillaa,
koska muusta materiaalista tulee välillä turhankin paksua.
Ylä- ja alareunassa on lahkeen sivusaumaa

ja sivureunoissa loput lahkeesta.
Ihan kaikki vyötäröt eivät kelvanneet
kun nykymalleissa on joskus hyvinkin kaarevia lannevyötäröitä.
Poikien housut olivat parhaita.
Myös elastaani hankaloittaa uusiokäyttöä.
Eipä juuri löydy housuja ilman joustoa.
Jeans-neula kesti koko työn ajan ja koneessa oli yläsyöttäjä.
Jeans-neula kesti koko työn ajan ja koneessa oli yläsyöttäjä.
Jo kesällä olin kuullut toivomuksen jouluisista villasukista.
Ohut punainen sukkalanka oli ostettuna, mutta mistä malli!
Pitsikuvioiset eivät tuntuneet sopivilta.
Kuin tilauksesta Taito-lehti vastasi huutooni.
Niin sopiva malli - varren resori pyytää melkein kulkusia,
mutta en kuitenkaan laita.
Tein vähän lyhyemmän varren,
varmistin että lanka ei lopu kesken.
Hyvin olisi riittänyt pitempäänkin.
Joulunodotusta!